Kun lehmät saavat päättää, hoitavat robotit lypsyn

Rahoitus ratkaisi asian ja 20 lypsyrobotin tilaaminen toi vuosia kestäneen pohdinnan päätökseen. Nykyään Jan-Erik Hanssonin lehmät hoitavat lypsynsä itse. Kun lehmät saavat päättää, on tuloksena eräällä Ruotsin suurimmista maitotiloista enemmän maitoa, terveemmät lehmät, useampia vasikoita ja jopa enemmän aikaa muulle.

Vallenin tilalla asustaa lähes 1500 eläintä, mutta siitä huolimatta täällä on yllättävän hiljaista. Eniten ääntä Ljusdalenin lähistöllä sijaitsevalla tilalla aiheuttaa paimenkoira, joka juoksee edestakaisin täynnä energiaa saadakseen huomiota. Suurista navetoista kuuluu silloin tällöin kolinaa kun yksi lypsylehmistä, joita on tilalla noin 1100, siirtyy lypsyrobottiin tai siitä pois. Muutoin täällä vallitsee raukea rauha. Aktiviteettitaso nousee vain, kun rehurobotti täyttää ruokakaukalon. Tilan lehmät syövät joka päivä noin 100 tonnia ruohoa. Vaikka lehmät saavat liikkua vapaasti ulkona, tyytyvät useimmat märehtimään sisätiloissa, lähellä ruokaa, selänraaputinta ja lypsyrobotteja, joissa käytyään lehmät saavat erityisen hyvää rehua. Sen ansiosta liikenne robotteihin ja niistä ulos sujuu rauhallisesti ja suhteellisen säännöllisesti. Tilan lehmät lypsävät yhteensä 25 kiloa sekunnissa. Se vastaa 1500 kiloa maitoa tunnissa. Navettojen ulkopuolella kohoavat suuret maitotankit täyttyvät tasaiseen tahtiin.

– Juuri nyt tuotamme keskimäärin 34–36 tonnia maitoa vuorokaudessa, mutta muutaman kuukauden kuluttua, kun kaksi viimeistä lypsyrobottia on asennettu, ylitämme 40 tonnin rajan. Suurin osa siitä menee Kallhälliin Tukholmassa kulutusmaidoksi ja kermaksi, sanoo Jan-Erik Hansson. Vuosittaisen 13 miljoonan maitokilonsa ansiosta hän on jo tänään Arlan suurin yksittäinen maidontoimittaja.

Laajentaa kun muut lakkauttavat

Jan-Erik Hansson on ollut maidontuottaja 37 vuoden ajan. Hän sai
17-vuotiaana hoidettavakseen isänsä tilan Snatenin, joka sijaitsee parikymmentä kilometriä etelään Ljusnandalenia pitkin. Tilalla oli 1980-luvun alussa 16 lehmää, mikä teki siitä yhden alueen suurimmista maitotiloista. Sen jälkeen tila toisensa jälkeen on lakkauttanut toimintansa. Nykyään
Jan-Erikin lapsuudenkotia ympäröivissä kylissä ei toimi yhtäkään maitotilaa. Kuitenkin yhtä ripeästi kun muut tilat ovat heittäneet hanskansa tiskiin, on Jan-Erik Hansson sen sijaan laajentanut toimintaansa. Aikaisemman 16 lehmän sijaan eläimiä oli pian 35, sitten 48 ja sitten 70. Ratkaiseva askel oli Vallens gård-tilan osto vuonna 2001. Sen jälkeen lehmien lukumäärä on noussut satoihin. Kun muut maitotilalliset valittavat alhaisista hinnoista ja lakkauttavat toimintansa, tekee Jan-Erik Hansson päinvastoin.

– Olen kai sellainen ihminen, joka näkee mahdollisuuksia. Ymmärsin monta vuotta sitten, etten rikastu niillä hinnoilla, joita meijerit maksavat maidosta. Rahaa voi tienata vain leikkaamalla kuluja. Tällä hetkellä yksi säästetty äyri per maitokilo tarkoittaa 120 000 kruunua. Jos laskemme kuluja kymmenellä äyrillä, se tarkoittaa 1,2 miljoonaa kruunua. Jos meijerit nostavat maidon hintaa kymmenellä äyrillä, se tarkoittaisi tupla-antia ja 2,4 miljoonaa, hän laskee nopeasti.

Suurtilan edut

Kokorationalisointi on ollut tärkeää kulujen alentamisessa.
– Jos saavun tekemään hankintoja suuren salkun kanssa, saan luonnollisesti paremman hinnan. Se pätee kaikkeen, koroista rehuun ja dieseliin. Kasvatamme myös suuren osan rehustamme itse.

Oman 450 hehtaarinsa lisäksi Hansson vuokraa 1000 hehtaaria peltoalaa. Näin korkealla pohjoisessa kevätvehnä ja kevätohra sekä nurmi, joka korjataan kolmesti vuodessa, toimivat parhaiten. Monet pudistavat päätään ja kyseenalaistavat, miksi hän satsaa maitolehmiin Norrlannissa, mutta
Jan-Erik Hansson näkee myös maantieteellisen sijantinsa etuna.
– Maa on halvempaa, minkä lisäksi tukijärjestelmä antaa meille 50 äyriä per maitokilo, verrattuna kansalliseen 20 äyriin. Eikä kilpailu työvoimasta ole yhtä kovaa kuin etelämmässä, hän sanoo.

Puutetta työvoimasta

Työvoiman puute oli kuitenkin suuressa roolissa, kun Hansson päätti sijoittaa maitorobotteihin. Hän oli miettinyt uutta systeemiä jo useiden vuosien ajan, mutta ajatellut satsata maitokaruselliin. Sekä piirustukset että pankki olivat valmiina.
– Mutta vaikeudet työvoiman saamisessa tulivat yhä selkeämmiksi. Kukaan ei ole valmis istumaan ja lypsämään kuudesta yhdeksään tuntiin joka päivä, hän sanoo.

Jan-Erik Hanssonin ajatukset lähtivät uusille urille, kun hän tapasi Benny Erikssonin Elmia-messuilla. Eriksson työskentelee Lelyllä, joka valmistaa maitorobotteja ja on yksi DLL:n yhteistyökumppaneista.
– Olin hiukan skeptinen ja käsitykseni maitoroboteista taisi olla vähän vanhanaikainen. Sitä paitsi, sijoitus robottia kohden oli aivan liian kallis.

Ratkaisu roboteista

Vaikka Jan-Erik Hansson oli epävarma, oli Benny Eriksson, joka on itsekin ollut maidontuottaja, varma siitä, että maitorobotit olivat ratkaisu Hanssonin ongelmiin. Hän tarjoutui auttamaan asian selvittämisessä, ja he vierailivat yhdessä tiloilla Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.
– Yllätyin siitä, kuinka hyvin robotit toimivat, ja kuinka hyvin kaikki sopi omaan filosofiaamme eläinten hyvinvoinnista ja vapaudesta liikkua. Tämä oli meille kuitenkin uusi maailma, ja päätöksen tekeminen kesti kauan. Täytin kolme vihkoa laskelmilla ja yhtälöillä. Menetin melkein yöuneni. Tiesimme, miten karuselli toimisi, mutta halusimmeko olla riippuvaisia 10–12 työntekijästä, jotka vaihtuisivat usein? Sitten Lely esitteli taloudellisen ehdotuksen, joka toimi, sanoo Jan-Erik Hansson.

Lelyn DLL:n kautta tarjoama rahoitusratkaisu osoittautui käänteentekeväksi. Sen ansiosta Jan-Erik Hansson näki mahdollisuuden automatisoida tilan maidontuotanto.
– Nykyään vuokraamme maitorobotit DLL:ltä, mikä on meidän kannaltamme loistava ratkaisu. Se tarkoittaa, ettei meidän täytynyt sitoa pääomaa, mikä olisi kuormittanut tasettamme huomattavasti. Sen sijaan olemme itse sijoittaneet lisärakennukseen roboteille navettojen yhteydessä, hän sanoo.

Kun päätös oli tehty ja robotit asennettu, seurasi intensiivinen totuttelukausi.
– Se oli suuri muutos sekä meille että lehmille. Alussa saimme patistella ne robotteihin ja työskentelin vuorokauden ympäri kolme viikkoa.

Nyt, vuotta myöhemmin, tilalla tehdään lähes 2700 lypsyä vuorokaudessa. Robotilta jää väliin lehmän vedin ehkä kymmenisen kertaa.
– Näemme, että lehmät voivat hyvin. Lehmä ikään kuin kiittää antamalla paljon maitoa. Olimme laskeneet 12 prosentin kasvun varaan, toivoimme 15 prosenttia ja saimme 18 prosenttia. Kiima-aikana lehmä tulee tiineeksi helpommin, eikä sairastu. Ne ovat tärkeitä asioita, sanoo Jan-Erik Hansson.